Harva tavara on sen vaivan arvoinen | Vieraskynä Jenna Mattila

Olen ollut aina säästeliäs ja "peruspihi" luonne. Säästäväisyys juontunee lapsuudesta. Olen eroperheen keskimmäinen lapsi ja lapsuudessa saimme tarpeelliset asiat, mutta esimerkiksi ensimmäinen ulkomaanmatka oli 13-vuotiaana Ruotsin laivalle. Olen tiedostanut aina, että raha on rajallinen resurssi ja tämän takia oppinut ostamaan halpaa, valitettavasti jopa sitä halpaa ja heikkolaatuista. Pitkään tein ostopäätöksiä monessa asiassa ensisijaisesti hinnan perusteella. Nykyään olen kuitenkin "allergisoitunut" heikkolaatuiselle halpatavaralle.

Mitä tapahtui?

Vuonna 2018 olin vajaa puolivuotiaan esikoiseni kohtuutuore äiti. Elämä oli muuttunut vauvan myötä paljon, samoin oma kroppa. Vaatekaappi tuntui olevan todella vieras muuttuneeseen vartaloon ja vauvan kanssa lattialla pyörimiseen. Työaikaiset farkut ja jakut eivät toimineet perusarjessa. Lisäksi kroppani oli kokenut vuodessa noin 20 kilon painonnousun ja sen jälkeen 30 kilon painonlaskun, joten garderobini ei ollut ihan mukana muutoksissa.

Ystäväni innoittamana tutustuin Konmari-metodiin ja kyseiseen kirjaan. Ahmin kirjan muutamissa päivissä ja sormet syyhyten hyökkäsin vaatekaappini kimppuun. Tavaraa lähti jätesäkeittäin, vaikkei minulla edes ollut mitään walk-in-closettia. Konmari-metodin mukaan kävin myös muuta tavaraa läpi. Suhteeni tavaraan alkoi muuttua tarvekeskeisemmäksi ja se työ, mikä oli saada asianmukaisesti halpaa tavaraa liikkeelle ja kierrätettyä, oli aivan valtava.

Jenna Mattila (Kuvaaja: Hanna Tarkiainen/ Kuvitelmia)

Kotimme karsintakierros tuotti minulle noin 3 000 euroa myyntituloa, josta tein uusia tarpeenmukaisia hankintoja. Panostin laatuun ja kestävyyteen huomattavasti aiempaa enemmän, joskin tein 90 % hankinnoista käytettynä. Perustin myös niin sanotun kirppistilin, jonne ohjasin myyntitulot. Kirppistililtä olen sittemmin tehnyt kaikki omat sekä lasten vaatehankinnat kahden vuoden ajan ja edelleen tilillä on parin vuoden takaisesta plussasaldoa.

Kaikkiaan tein karsintatyön noin kolmen kuukauden aikana. Tavaran karsiminen kävi päivätyöstä, samoin sen myyminen. Tein paljon havaintoja omista kulutustottumuksistani, muun muassa sen, että haalin mieluummin 5 paria halpoja ja heikkolaatuisia ballerinoja kuin yhden kestävän ja laadukkaan. Monessakaan suhteessa halpa tavara ei tuottanut säästöä, sillä se nuhjuuntui, hajosi tai muuten kului nopeammin. Myös kynnys heittää roskiin parin euron paita sen rikkoutuessa on matala, jos niitä on kymmenen kaapissa. Kun tavaraa on vähemmän, sitä korjaa ja huoltaa mielellään, sillä uutta ei ole tilalle. Lisäksi on näppärämpää tehdä pari paikkapistoa ja käyttää 10 minuuttia aikaa kuin lähteä haahuilemaan kauppaan uuden tavaran toivossa.

Toisin sanoen tavaran vähentäminen on vapauttanut minulta sekä aikaa että rahaa. Nykyisin kieltäydyn kaikista ilmaisista mainoskynistä ja lippulapuista, sillä pidän järjettömänä tavaran kuljettamista mukana, jotta voin laittaa sen kierrätykseen.

Olen myös luonteeltani mukavuudenhaluinen ja niin sanotusti peruslaiska, joten paljon mieluummin käytän aikani toisin kuin huoltamalla tavaraa ja siirtelemällä sitä paikasta toiseen siivouksen nimissä. Minua vapauttaa se, että lattiapintaa on paljon ja koriste-esineitä vähän. Se vapauttaa sekä energiaani että tuo seesteisyyttä. Minun ei tarvitse olla juoksemassa posliinikanien perässä tai pohtia sisustuksen lapsiturvallisuutta, kun 1- ja 3-vuotiaat lapseni toimivat tyynylinnan rakennusurakoitsijoina. Voin hyvillä mielin lasten kanssa lakaista lelut yhteen nurkkaan ja lajitella omiin laatikoihin, joka luo lähes joulusiivouksen kaltaisen yleisilmeen. On myös valtavan vapauttavaa, kun tavara ei ole se, mitä havittelen. Se millä on merkitystä, on aika ja vapaus elää omannäköistä elämää tärkeiden ihmisten kanssa. Tässä tavaralla on hyvin vähän sijaa, joten rahaa jää aidosti tärkeiden asioiden kattamiseen, tulotasosta huolimatta.

Jenna Mattila