Väsyneet naiset - kirja näkymättömän työn sankareille

Hanne "valeäiti" Kettusen hittikirjan arvostelu

Kaipaatko samaistuttavaa lukemista/ kuunneltavaa, joka saa sinut nyökkäilemään ja nauramaan ääneen, vaikka samaan aikaan tuntuu siltä, että haluaisit itkeä - koska se mitä luet on niin totta? Jos kyllä, suosittelen Hanne (somessa tuttavallisemmin "valeäiti") Kettusen Väsyneet naiset -kirjaa. Suositus koskee vähintään jokaista naista ja jokaista parisuhteessa elävää.

Paljastus: Oli lähellä, etten tarttunut kirjaan sen nimen takia. Olen kuitenkin iloinen, että tein sen. Kyseessä ei ollut pelkäämäni paatos, vaan elävästi oman elämän kautta kirjoitettu teos, joka herätti paitsi tunteita myös ajatuksia - niin paljon, että päätin kirjoittaa niistä blogiin oman tekstin.

Suurperheellisenä, jolla on Hannen tavoin sekä kasvavia nuoria että pienempiä lapsia, löysin runsaasti samaistumispintaa niin ulkonäköpaineista, kodin siisteydestä kuin rahan käyttämisen morkkiksesta silloin, kun on itsestä kyse. Luvassa on myös vertaistukea sitä tosiasiaa vasten, että hormonit vaikuttavat elämäämme naisina suuresti.

Ensin muutama sana kirja loppupuolelta. Pidin siitä, että perhe-elämän ja lasten kasvun seuraamisen iloja tuotiin esiin. Pääset kurkkaamaan myös tyhjän pesän vanhemmuuden mahdollisuuksiin ja ikääntyvän autuuteen, kun muiden mielipiteistä ei enää (hyvässä mielessä) välitä. Näihin Hanne on koonnut kokemuksia varttuneemmilta naisilta.

(Artikkeli ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan lopputulema siitä, että lukemani kirja herätti niin valtavasti ajatuksia, että halusin jakaa niitä kanssasi. Pinkkiä sisältävät kuvat saatu Hannelta - kiitos!)

"Naistenvaivat" ja "Minuutin homma"

Kirja avaa tarinoiden kautta, kuinka usein naisia pompotellaan terveydenhuollossa erilaisten "naistenvaivojen" takia niin pitkään, että alkaa itsekin kyseenalaistaa, oliko tässä oikeastaan mitään. Monelle kivusta ja jaksamattomuudesta tulee normaali olotila, kun ei lopulta pysty edes muistamaan, millaista elämä oli ilman niitä. Diagnosoimaton kilpirauhasen vajaatoiminta saa uskomaan, ettei vaan yrityksistä huolimatta pysty laihduttamaan ja olematon ferritiinitaso hiipii pikkuhiljaa, eikä jo muutaman juoksuaskeleen jälkeen alkanut hengästyminen tai ylivoimaiseksi tullut portaiden käyttäminen saa hälytyskelloja soimaan.

Käsite "minuutin homma" herätti uusia ajatuksia, vaikka olen mielestäni alkanut tunnistaa silpputyötä ja metatyötä melko hyvin. Minuutin homman taustalla on tulkintani mukaan ennen kaikkea itseymmärrys: ei ihme, että väsyttää, kun hallitsee isoja kokonaisuuksia ja huolehtii niiden lisäksi LUKUISISTA pikkuhommista. Pyyhi pöytä, vie roskis, tsekkaa Wilma, kuittaa sähköposti, vaihda patteri, nouda posti jne. Kyse ei edes ole siitä, etteikö muutkin osallistuisi, vaan siitä, että havaitsee itse, kuinka paljon tekee ja mihin kaikkeen ajankäyttö (ja ajattelu) pirstaloituu.

Some vs. todellisuus

Ei somevaikuttajan kirjaa ilman somepuhetta. Tässä kohtaa ilahdutti tarina, jossa Hanne kertoo kuvaansa itseään arkirealistisesti, mutta päivän haaste, jossa otettua kuvaa ei saanut poistaa tai muokata, havainnollisti nopeasti, että myös "rumista" kuvista on tullut tehtyä oikealla tavalla rumia.

Todellisuus vääristyy, kun katsoo päivät pitkät toisten täydellisiä otoksia upeista kattauksista, matkoista, kodeista ja remonteista, jotka valmistuvat käsiä taputtamalla. (Tietäjät tietää, nauroin! Vaikka kuten alussa lupailin, samaan aikaan itketti.) Tämä on se "todellisuus", joka piirtyy mielessä sellaiseksi, että kaikilla muilla on nämä kaikki asiat koko ajan ✅ done. Ei ihme, että tulee saamaton olo.

Sun, mun ja meidän rahat

Hanne kysyy, ovatko ne kynnet (eli kynsihoidot) oikeasti niin tärkeitä? Naiset lykkäävät itseensä panostamista tai vähintäänkin kokevat siitä huonoa omaatuntoa. "Olisihan sen rahan voinut muullakin tavalla käyttää." Samaan aikaan parisuhteen toinen osapuoli saattaa maksaa useamman kympin kuussa urheilukanavasta ja ostaa huoletta isomman testivoittajatelkkarin vanhan, mutta edelleen toimivan pienemmän tilalle. Eikä siinä mitään - suhtautuminen itselle mielekkäisiin asioihin ja rahan laittaminen niihin on kummallakin oman pään välissä. Nämä eivät siis välttämättä aiheuta mitään riitoja parisuhteessa, vaan ovat näin aukikirjoitettuna hyvä ihmettelyn aihe. Miksi naisten on vaikeampi käyttää rahaa itseensä ja omaan hyvinvointiinsa ilman morkkista?

Tunnistan ilmiön sekä itsessäni että asiakkaissa. Vaikka tekstissä "Kuukauden tavarakirjanpito: poistot ja hankinnat" avaan seikkaperäisesti sitä, että rahankäyttöni arvottuu aineettomiin asioihin ja elämyksiin, mietin juuri nyt, raaskinko jatkaa valmennussuhdetta, jossa keskitytään minuun tai kannattaako minun satsata tukeen, jota yrittäjänä kaipaisin. Paradoksia lisää se, että kun puhun minuun keskittyvästä valmennussuhteesta, tarkoitan keskusteluja, joissa pääsen pohtimaan äitiyttä ja yrittäjyyttä ja riittämättömyyden tunteitani... Ymmärrän kuitenkin kirjan luettuani yhä selvemmin sen, miksi tällaisesta tuesta on hyötyä minulle ja olisi taatusti lukuisille muillekin naisille! Jäämme usein odotusten ja realismin ristiaallokkoon, jossa pitäisi tehdä ruoka, siivota koti, hoitaa lapset, huolehtia ulkonäöstään ja töiden tekemisestä.

Aihe herätti niin voimakkaita ajatuksia, että tein siitä somepostauksen jo tämän blogitekstin ollessa kesken. Myönnän, että otsikoin sen klikkimäisesti "Teetkö itsellesi taloudellista väkivaltaa?" ja se saikin pian useita tallennuksia. Ymmärrettävää, että näin herkästä aiheesta ei lähdetä ensisijaisesti kommenttikenttään avautumaan... Sain kuitenkin inboxiini viestin, joka teki postaukseen käytetystä ajasta merkityksellistä. Todistetusti ainakin yksi ihminen oli havahtunut tekstin myötä. Sain luvan jakaa hänen viestinsä:

"Kiitos tästä, herätti kyllä ajatuksia. Minä olen se, joka jättää omat
gynekäynnit välistä ja ostaa sen sijaan  lapselle laskettelukurssin.

Oma kuormitus alkaa olla tapissa, mutta siitä sanominen
(olemme perhehoitajia) on jopa pelottavaa.
Aina saat kuulla, että jos teillä ei olisi viittä lasta (kaksi siis omia),
eläimiä sitä tätä tuota, niin olisiko jaksamisessa ongelmaa...noh,
sijoitettujen paha olo ei liity eläimiin tai muihin lapsiin,
vaan omaan taustaan, mutta kuormittaa koko perhettä.
Jos pyydät lakisääteistä kahden päivän lomaa, aletaan posmottaa,
että auttaako muka se, ei lapsen paha olo häviä.

Nyt olen päättänyt esittää vastakysymystä, jaksaisiko
sosiaalityöntekijä ilman lomia, ajatteleeko hän, että tuleeko
loman aikana hyvinvointialueen asiat kuntoon.
Ei tule, se tiedetään, mutta levänneenä niitä
jaksaa taas uusin voimin. Pitää oikeasti nyt ottaa itseäni
niskasta kiinni ja laittaa se happinaamari omille kasvoille."

Jätän tän vaan tähän, jos se oli juuri se, mitä ehkä tarvitsit herätäksesi itse.

Meta-, tunne- ja sosiaalinen työ

Alamme olla jo suht taitavia tunnistamaan metatyötä. Vaikka sen sanoittaminen ja näkyväksi tekeminen muille jäisi vielä puolitiehen. Hanne määrittelee osuvasti metatyön lisäksi tulevan tunnetyön, joka paitsi omien myös muun lähipiirin tunteiden säätelyn ja kannattelun. Lapset saattavat tarvita apua tunteidensa sanoittamiseen ja sietämiseen useita kertoja tunnissa, joskus toistuvasti jo vartin sisään. "Ne vyöryvät päälle kuin huonossa improvisaatioteatterissa, jossa tehtävänäsi on selviytyä tilanteesta", Hanne kirjoittaa. Lisäksi tulee työpaikan ilmapiirin nostattaminen ja muun lähipiirin tsemppaaminen. Sosiaalinen työ sisältää muiden ihmissuhteiden muistamista, ettei tunneyhteys katkea. Tämäkin on tutkitusti asia, jonka hoitaa pääsääntöisesti nainen.

Hanne pohtii parisuhteensa terapiajaksoa näin:

"Miksi parisuhteemme solmukohdat kääntyivät aina siivoukseen? Olenko minä ihminen, jonka siisteys tekee onnelliseksi tai onnettomaksi? Tietenkään kyse ei missään vaiheessa ollut siivouksesta, päiväkodin varavaatteiden muistamisesta tai oikeanlaisen aterian valmistamisesta ajallaan.

Kyse oli nähdyksi tulemisesta ja toisen työn arvostamisesta, siitä, ettei perheessä toinen nauti vapaamatkustajana toisen rakentamasta arjesta, ja siitä, ettei toinen kutistu parisuhteessa ihmiseksi, joka keskustelee ja riitelee vain liinavaatekaapin järjestyksestä.

Koin, että minun tarpeitani ei nähty eikä kuultu. Mies puolestaan ajatteli, että minä ajattelin vain siivousta ja pidin häntä aivan mahdottomana tapauksena. Hän koki epäonnistuvansa jatkuvasti, koska ei edes nähnyt niitä sotkuja, jotka saivat minut epätoivon partaalle." (Väsyneet naiset s. 109)

Nyt ollaan asian ytimessä! Kyse on harvoin jos koskaan siivoamisesta. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Juuri tällaista omien tunteiden ja tarpeiden sanoittamista opiskelen tällä hetkellä syvällisesti rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaan opinnoissani. Jo tähän mennessä olen oivaltanut, kokeillut ja testannut sekä todennut toimivaksi keinoja, joita käytössäni ei aiemmin ollut. Yhteys itseen, lapsiin ja puolisoon on syventynyt 🤎

Katse tulevaisuuteen

“Vihdoin saan aikaan muutoksia, joista olen vain haaveillut! Ymmärrän paremmin itseäni ja osaan kertoa toiveistani rakentavasti ja asioita edistävästi. Kodin tavaraprojektit etenevät, ajankäyttöön on tullut ryhtiä ja perheen sisäinen vuorovaikutus parantunut 🤎 Keinottomuus tai aloittamisen lykkääminen eivät enää estä, vaan tiedän mitä tehdä ja haluan sekä osaan toteuttaa unelmani selkeämmästä kodista ja levollisemmasta mielestä sekä eheämmästä yhteydestä perheeseeni.”

Nämä sanat voivat pian tulla sinun suustasi 🤎

Kerron pian lisää huhtikuussa 2025 avautuvasta Järjestelyklubista, joka on kohtaamispaikka kaikille järjestelystä kiinnostuneille. Pääset oppimaan lisää rakentavasta vuorovaikutuksesta ja edistämään elämän erilaisia järjestelyprojekteja luottamuksellisesti.

Jos kaipaat jo nyt konkreettisia vinkkejä perheen osallistamiseen, tutustu maksuttomaan oppaaseeni "Kuinka saada perhe mukaan kotitöihin".

Sinua saattaa kiinnostaa myös aiemmat blogiartikkelini

"Miksi äidit kuormittuvat, vaikka kotitöitä jaetaan" ja  

"Avoin kirje sinulle, joka ihmettelet, miksi puolisosi on kiukkuinen" 🤎

Lempeyttä päivääsi ja toivoa tulevaan 🤎

Sanna Koskinen

Ps. Tervetuloa seuraamaan myös Facebookin ja Instagramin kautta!